keskiviikko, 16. syyskuu 2009

Hiljaista muttei tekemätöntä aikaa

Vaikka hiljaa olen ollutkin niin en kuitenkaan ole laakereillani levännyt. Tattissa on tullut juostua ja kaikki vapaa aika aina jotakin raataen. Kulhon koveneminen taisi todellakin olla sen Pulmun vika, Sirkulla nääs kovettui kivikovaksi. Kuitenkaan en tuota jalkaa kiinnittänyt koska mielestäni se oli paljon nätimpi ilman...makuasioista kun ei voi kiistellä. Koruja on tullut tehtyä kolmeen vuoroon ja neulottu talven ensimmäiset villasukat

Tässäpä muutama kuva tekeleistäni >

 

Tuon aikuisten rannekorun kiinnitykseen en ole tyytyväinen mutta onneksi siihen pystyy lisäämään normaalin lukon jälkikäteen, ei vain nyt sitten ollut valmiiksi ostettuna joten kokeilin tuota papukaijalukkoa joka ei tuossa ole hyvä. Tytöt tahtoivat tuollaiset samanlaiset ja eihän se auttanut kuin pykästä, ihastuivat ikihyviksi. Villasukat on pienemmälle tytölle joten noissa ei kauaa nokka tuhissut kun koko on vain 31. Huomenna taas tatteja keräämään jos niitä vaan sitten enää on noussut.

tiistai, 1. syyskuu 2009

Eipä onnistunut tärkkäys ei...

Siihen kulhoon Tein sen vesi-sokeri seoksen 1dl vettä ja 15 palaa sokeria....liekkö hylkinyt pulmua vai puristinko liian kuivaksi?? No uusintaa en voinut tehdä kun palasokeri on loppu ja tuosta kun ei ole kokemusta, ei tietoa voiko hienoa sokeria käyttää?? Antakaas vinkkejä jos kuka on tätä enemmänkin harrastanut, olisin kiitollinen.

Tarkoitus oli pitkästä aikaa alkaa tänään tytöille neulomaan villasukkia ihan kokeilu luontoisesti ,kun nämä kädet eivät ole sitä vuosiin antanut tehdä. Ovat kuitenkin kestäneet tuon pussin virkkauksen niin hyvin että pakko on kokeilla taas tuota neulomistakin...pitää nyt kuitenkin pitää varansa etten taas ala tehtailemaan niitä entiseen malliin. Neulominen jäi kun tuli aamusta hyökättyä tunne kankaalle tatteja etsimään ja kas kummaa nyt niitä sitten löytyi oikeastaan ensimmäisen kerran kunnolla tänä syksynä. Joten jos tuo tatit alkaa nousemaan, vähenee taas hetkellisesti tämä käsityöinnostus varmasti.Vettä tuli koko ajan kaatamalla, olin läpensä märkä kun tulin kotiin, kiire meinasi tulla olin vain muutamaa minuuttia ennen kuin esikoinen tuli koulusta.

maanantai, 31. elokuu 2009

Taas tuli jotain uutta kokeiltua

Nimittäin virkatun kulhon tekemistä, ohje oli vuoden 1987/11 Suuri Käsityölehdestä. Suurimman osan ajasta lukiessa ohjetta olin ihan pihalla , mutta kuvaa ja tekstiä vertaamalla taisin kuitenkin ainakin sinne päin saada sen menemään. Tuosta sokerivedellä kovetuksestakaan ei ole mitään kokemusta joten sovelsin ja viritin minkä kerkesin. Huomen aamulla onkin jännät paikat onko nuo jotenkin läsähtäneet tai tarttuneet kiinni. Tuo yhteen liittäminen ainakin minun käsityksen mukaan ohjeesta lukien tapahtuu vasta sitten kun osat ovat kuivat.

Tässäpä vielä karvaisten kaverin ystäville meidän kattimuksen kuva, ikää mahtavat ½ vuotta

maanantai, 31. elokuu 2009

Nyt se on tehty, sipulipussi !

Langan sain ostettua tyttöjen koulusta haku reissulla. Laitoin pussiin sisälle valkeita pussilakanoita 2 kpltta mutta vaikea niitä oli niin saada sinne asettumaan että olisi tullut hyvä kuva. Kuitenkin ihan selvän näistä saa millainen lopputulos tuli. Tein ensin ohjeen mukaisen nyörin eli 70cm pitkän...laitoin sen paikalleen ja mielestäni pikku lisä ei pahaa tehnyt joten otinpa uusiksi ja nyt nyörillä on pituutta n.1metri ja paljon parempi on.

Kuva pussin pohjasta, muotoutuu hieman hassusti tuon pussilakana  nyytin mukaan , mutta pyöreä se oikeasti on.

 

Onkohan tämä nyt sitä maalaisromantiikka tyyliä???? Näkyypä muuten kuvasta että aloituslanka on jäänyt päättelemättä...joten pitääpä sekin heti tehdä.

sunnuntai, 30. elokuu 2009

Se sitten loppui

Niin siinä vain kävi, lanka loppui ja ikävästi vain 1½ kerrosta ennenkuin työ olisi ollut valmis. Harmittaa ostaa täyttä kerää vain tuon takia vaan eipähän siinä itku auta ostettava on. Ajattelin kyllä kysellä kaverilta sattuisiko olemaan hänellä kerän loppua kun tuo kotiväki on kuitenkin niin suosittu lanka. Joten pussin valmistuminen lykkääntyi nyt huomiseen. Huutonet kohteita on jo ihan reippaasti vaan pitäisi vaan jaksaa niitä lisäillä. Tyttöjen vaatteita olisi pilvin pimein ja noita korttejakin voisi yrittää siellä kaupata. Katselkaanhan tuolta linkistä löytyykö mitään mielenkiintoista